Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Monsterman

PERUSTIEDOT

NIMI Monsterman KUTSUMANIMI Monni
ROTU Lämminverinen ravihevonen SUKUPUOLI Ori
VÄRI Ruunikko SÄKÄKORKEUS 161cm
SYNTYNYT, IKÄ 25.01.2018, 1v KASVATTAJA Ida VRL-14407
OMISTAJA Ida VRL-14407 VALMENTAJA Ida VRL-14407

 

HISTORIAA

Monni on isänsä ensimmäinen jälkeläinen ja samalla Idan, eli Monnin ja Ricon (Russian Roulette), kasvatti, jonka hän samalla myös omistaa ja valmentaa. Monni oli tarkkaan harkittu varsa, jonka emäksi valikoitui napakkaluonteinen Viivi (Viva La Vida). Ricon ranskalaisista juurista Monni sai myös herkkyyttä ja napakkuutta luonteeseensa, eli tämän tempperamenttinen luonne ei periydy pelkästään emältä, vaikka isä onkin melko lauhkea ori. 

 

LUONNE

Monni oli varsana hankala opetettava ja heti ensimmäisistä käsittelykerroista huomasi, ettei tämän pojan kanssa kannattanut lähteä pelleilemään. Käsittelyä hankaloitti lisäksi turhan ylisuojeleva emä, joka ei liiemmin nauttinut ulkopuolisten vierailuista katsomaan muutaman päivän ikäistä varsaa. Taluttaessa ei pitkäkoipi meinannut pysyä taluttajan vierellä sitten millään ja juoksentelikin usein tyhjä naru liehuen ympäri tallipihaa taluttajan keräillessä itseään maan kamaralta. Jalkojen nostossa nousi yhden salan sijaan usein kaksi jalkaa puhumatta sitten yrityksistä totutella kengitystilanteisiin.

Emästä vieroituksen jälkeen taisi Monnille tulla uhmaikä, jolloin sen käsitteleminen oli tavallistakin haastavampaa. Niissä asioissa, joissa oltiin päästy eteenpäin, vyöryttiin ryminällä takaisin lähtöpisteeseen. Kuin olisi käsitelty villihevosta. Onneksi muutaman kuukauden kuluttua alkoi hommat taas hiljalleen luistaa. Kun muut varsat olivat hyvää vauhtia totuttelemassa jo kärryihin, iskettiin Monnille ensimmäisiä kertoja siloja selkään. Tämän ori otti lopulta yllättävän hyvin ja tuntui luottavan hiljalleen ihmisiin, jotka tätä käsittelivät. Myöskin ohjasajoharjoitukset sujuivat mallikkaasti ja pian päästiinkin jo kokeilemaan kärryillä. Ensimmäisellä lenkillä, kun Monni pääsi vetämään kärryjä, talutettiin sitä muutama sata metriä harjoitusradalla, kunnes Ida halusi, että taluttaja irroittaa liinansa orin suitsista. Päästessään irti, avustaja ei enää nähnyt valjakkoa sen jälkeen jättämän hiekkapilven seasta. "Tää on syntyny juoksemaan" - Ida sanoi palatessaan orinsa kanssa talliin leveä hymy kasvoillaan.

Vaikka "nuoruusvuosien" jälkeen on orin luonne tasoittunut paljon, löytyy siitä edelleen ruutia. Monni on osoittautunut yhden ihmisen hevoseksi ja heittäytyy yhteistyökyvyttömäksi, jos monia ihmisiä häärää sen ympärillä. Tämän vuoksi se onkin ihana hoitaa yksin tallissa ja taas sietämätön sika hiitillä ja kilpailupaikoilla. Ehkä se joskus oppii käyttäytymään muidenkin ihmisten seurassa.

Treenissä Monni on aina kaikkea muuta kuin laiska. Tuntuisi, kuin se voisi singota minä hetkenä hyvänsä suuntaan x ja niin kovaa, kuin se pitkistä koivistaan pääsisi. Orilla löytyy menohaluja, eikä sitä tarvitse todellakaan käskeä treenissä, hiitillä tai startissa. Sillä ei myöskään käytetä piiskaa missään tilanteessa. Normaali käyttäytymiseen kuuluu myös kaikkea turhaa säikkyminen. Esimerkkinä se kyttää joka lenkki mäkisuoran alussa olevaa kantoa, mikä ei ole vielä pientä hevosta syönyt, mutta voisi joku kerta vaikka syödä. 

 

SUKUTAULU

i. Russian Roulette
a-rlv, prn, 162cm
enn. 10,6a, vs. 42 290v€
ii. Apocalypseevm iii. Highway Hunterevm
iie. Tetrisevm
ie. Born to be Wildevm iei. Little Beastevm
iee. Seven Seasevm
e. Viva La Vida
lv, rn, 153cm
enn. 15,5a, vs. 16 500v€
ei.  eii. 
eie. 
ee.  eei. 
eee. 

 

STATISTIIKKA

kausi startit 1. sijat 2. sijat 3. sijat voittosumma ennätys VRKK
2-vuotiskausi 16 1 1 2 7 800v€ 17,4a 14p
3-vuotiskausi 8 2 0 0 7 000v€ 15,2a  
yhteensä 24 3 1 2 14 800v€ 15,2a 14p

 

KILPAILUKALENTERI

2-vuotiskausi

15.02.2018 - Aken ravitalli - koelähtö - hyväksytty - 23,2ke
20.05.2018 - Artsin ravitalli - Ryhmäajo 2100m - 01 - 20,1ake - 1 500v€ - 10p
23.05.2018 - Pompeji - Ryhmäajo 1609m - 07 - 23,5aly
25.05.2018 - Aken ravitalli - Tasoitusajo 2100m - 02 - 18,5ke - 900v€
19.06.2018 - Ravitalli Salta - Ryhmäajo 2100m - hpl
20.06.2018 - Guest Trotters - Ryhmäajo 2100m - 10 - 26,1ake
21.06.2018 - VRKK - Ryhmäajo 2100m - 07 - 20,9ake x - 1p
20.06.2018 - Snilli Trotters - Ryhmäajo 1609m - 05 - 18,3aly Kyvyt esiin-divisioonakarsinta
24.06.2018 - Karanteeni - Ryhmäajo 2100m - 03 - 18,6ake - 500v€
29.06.2018 - VRKK - Ryhmäajo 2100m - 05 - 20,4ake - 150v€ - 3p
30.06.2018 - Snilli Trotters - Ryhmäajo 1609m - 04 - 17,4aly - 1 500v€ Kyvyt esiin-divisioonafinaali
10.07.2018 - Loimulehto - Ryhmäajo 2100m - 12 - 19,5ake
10.07.2018 - Snilli Trotters - Ryhmäajo 1600m - 06 - 18,5aly - 250v€ Kyvyt esiin-divisioonakarsinta
11.07.2018 - Loimulehto - Ryhmäajo 2100m - k
12.07.2018 - Loimulehto - Ryhmäajo 2100m - 10 - 19,3ake
25.07.2018 - Aken ravitalli - Tasoitusajo 2100m - 10 - 20,4ke
30.07.2018 - Snilli Trotters - Ryhmäajo 1609m - 03 - 18,1aly - 3 000v€ Kyvyt esiin-divisioonafinaali

3-vuotiskausi

02.09.2018 - Ravitalli Rusko - Ryhmäajo 1609m - 01 - 15,2aly - 3 000v€
03.09.2018 - Ravitalli Rusko - Ryhmäajo 1609m - 01 - 15,2aly - 3 000v€
04.09.2018 - Ravitalli Rusko - Ryhmäajo 1609m - 06 - 17,3aly - 400v€
05.09.2018 - Ravitalli Rusko - Ryhmäajo 1609m - 06 - 15,5aly - 400v€
06.09.2018 - Ravitalli Rusko - Ryhmäajo 1609m - 09 - 17,2aly
07.09.2018 - Ravitalli Rusko - Ryhmäajo 1609m - 11 - 17,5aly x
16.09.2018 - Syysaurinko - Tasoitusajo 2100m - 04 - 18,2ke - 200v€
19.09.2018 - Lucious Trotters - Ryhmäajo 1600m - 07 - 17,3aly

 

 

Kuva © Hippos / Pirje-Fager Pintilä

CSS-koodi © Viimakoura, Tekstit © Aleksandra, Perho, Luna ja Ida, ellei toisin mainita
virtuaalitalli / virtuaalihevonen

©2019 Ravitalli syysaurinko - suntuubi.com